USKOT-foorumi on laatinut yhteistyössä Rikosuhripäivytyksen kanssa raportin Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana tapahtuneista viharikoksista. Raportista käy ilmi epäluottamus poliisiin, viharikosten usein pitkäkestoiset vaikutukset uhriin sekä uhrien kokema moninainen avun tarve.
Tiedonkeruuseen osallistuivat monet eri järjestöt, jotka tekevät työtä erilaisten vähemmistöjen kanssa. Näin kyselyyn ovat vastanneet myös ihmiset, joiden ääntä ei välttämättä saada kuuluviin perinteisten viranomaiskanavien kautta. Reilun kahden kuukauden aikana kyselyyn saatiin yhteensä 132 vastausta, joista 106 täytti tehtävänannon edellytykset.
Puolet ilmoitetuista tapauksista oli sanallisia loukkauksia. Muita yleisiä rikostyyppejä olivat pahoinpitely ja syrjintä. Rikoksen yhteydessä ilmenneistä vihamotiiveista yleisin oli ihonväri tai etninen tai kansallinen tausta (47 kpl). Toiseksi yleisin esiintyneistä motiiveista oli uskonto tai vakaumus (32). Seksuaaliseen suuntautumiseen liittyneistä rikoksista saatiin lähes saman verran ilmoituksia (29). Noin kolmannes vastaajista valitsi motiiveista useamman vaihtoehdon, ja motiivien erottaminen toisistaan vaikuttaakin uhrin näkökulmasta usein keinotekoiselta.
Vastaajista vain 15 oli ilmoittanut tapahtumasta poliisille, ja näistä suurimmassa osassa motiivi liittyi ihonväriin tai etniseen tai kansalliseen taustaan.
– Merkittävimpänä syynä olla ilmoittamatta poliisille esiintyi epäilys poliisin toimintaa kohtaan viharikostapauksissa. Monissa vastauksissa näkyi myös turhautuminen ja turtuminen sekä pelko ja ahdistus. Usein ihmiset eivät edes tiedä, että viharikoksista voi tehdä ilmoituksen tai he olisivat tarvinneet siihen tukea. Erityisesti nuorten viharikosten uhrien keskuudessa vallitsi epätietoisuutta siitä, mistä apua voi hakea. Vaikuttaa selvältä, että tietoa viharikoksen määritelmästä sekä käytännön apua ja kannustusta rikosilmoituksen tekoon tulisi olla tarjolla enemmän, kertoo Rikosuhripäivystyksen toiminnanjohtaja Leena-Kaisa Åberg.
Viharikoksen vaikutukset uhriin näyttäytyivät moninaisina ja olivat useissa tapauksissa pitkäkestoisia.
– Tunnereaktioista yleisimpiä olivat pelko, suru ja viha sekä muun muassa häpeä ja itseluottamuksen menettäminen. Osalle viharikos aiheutti itsetuhoisia ajatuksia ja monissa vastauksissa mainittiin myös terveydellisiä vaikutuksia kuten masennusta, traumoja ja erilaisia stressireaktioita. Monet olivat rajoittaneet liikkumistaan, toiset itseilmaisuaan tai uskonnollisten symboleiden käyttöä ja muutamat olivat joutuneet muuttamaan toiselle paikkakunnalle, kertoo raportin kirjoittaja, USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Inka Nokso-Koivisto.
Raportin yksiselitteisenä tuloksena voidaan pitää sitä, että julkisella keskustelulla ja vallitsevilla asenteilla on merkitystä uhrin toipumisessa.
– Vihatekojen selkeä tuomitseminen helpottaa uhrin tilannetta. Kokemusten vähättelyä, arviointia tai syyllistämistä tulee välttää. Tämä pätee kaikilla tasoilla: niin yhteiskunnallisessa keskustelussa kuin rikoksen silminnäkijöiden, poliisin ja muiden viranomaisten, järjestöjen edustajien sekä läheisten kohdatessa viharikoksen uhrin, sanoo Inka Nokso-Koivisto.
Raportointi on osa oikeusministeriön Against Hate -hanketta, jota rahoittaa EU-komissio. Havaintoja viharikoksista kerättiin suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, arabiaksi sekä darin tai somalin kielellä.
Raportti on luettavissa tästä linkistä.
THE PROJECT AGAINST HATE IS SUPPORTED BY THE RIGHTS, EQUALITY AND CITIZENSHIP (REC) PROGRAMME OF THE EUROPEAN UNION.
