//USKOT-foorumi laatii varjoraportin viharikoksista

USKOT-foorumi laatii varjoraportin viharikoksista

Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi käynnistää yhteistyössä Rikosuhripäivystyksen kanssa tiedonkeruun Suomessa tapahtuneista viharikoksista. Uhrien kokemuksiin perustuva raportointi toteutetaan Suomessa ensimmäistä kertaa ja sen tarkoituksena on kerätä viranomaistiedon tueksi tietoa viharikoksista sekä kehittää tapoja tukea viharikosten uhreja.

USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Inka Nokso-Koivisto pitää varjoraportin laatimista tärkeänä askeleena viharikosten vastaisessa toiminnassa.

–  Viharikokset ovat erityisen vahingollisia, koska rikos ja rikoksen aiheuttamat haitat eivät kohdistu vain uhriin vaan laajempaan ihmisryhmään, joihin uhri kuuluu tai hänen oletetaan kuuluvan. Tällaisia haittoja ovat pelon lisääntyminen ja turvallisuuden tunteen katoaminen.

Järjestöt ovat aiemmin keränneet uhrien kokemuksiin pohjaavaa tietoa esimerkiksi seksuaaliseen suuntautumiseen ja sukupuolen ilmaisuun liittyvistä viharikoksista. Näiden selvitysten pohjalta on todettu, että Suomessa viharikosten tunnistamisessa on selviä puutteita.

–  Jotta rikollisuuteen osataan puuttua, on tunnistettava rikoksen syyt. Mikäli viharikoksia ei tunnisteta, syihin on vaikea puuttua. Raportoinnin tarkoituksena on myös selvittää, minkälaista apua ja tukea uhrit kaipaavat ja kokevatko he, että apua on saatavilla.

Nokso-Koivisto uskoo, että järjestöjen kautta tapahtuva tiedonkeruu madaltaa ilmoituskynnystä.

–  Arvioiden mukaan vain pieni osa viharikoksista raportoidaan viranomaisille. Jotta viharikoksista saadaan kattava kuva, on kynnystä viharikoksista kertomiseen madallettava. Tässä järjestöjen kautta tapahtuvalla tiedonkeruulla voi olla merkittävä rooli.

Myös USKOT-foorumin hallituksen puheenjohtaja, piispa Kaarlo Kalliala pitää järjestöjen roolia viharikosten torjumisessa merkittävänä.

–  Turussa on nyt mielessä vuoden takainen terroriteko. Se ei murentanut kaupunkilaisten keskinäistä luottamusta ja yhteenkuuluvuutta, vaikka niin oli tarkoitus. Vihan tuottaman väkivallan ja muiden rikosten vastustamiseksi on tärkeää saada yhä tarkempi ja luotettavampi kuva siitä, mitä tapahtuu todella.

Varjoraportointi on osa oikeusministeriön Against Hate -hanketta, jota rahoittaa EU-komissio.

Ilmoituksen viharikoksesta voi tehdä viharikoksen uhri, uhrin läheinen tai rikoksen silminnäkijä, ja ilmoittaa voi, vaikkei rikosta olisi ilmoitettu poliisille. Ilmoituksen voi tehdä suomeksi, ruotsiksi, englanniksi, venäjäksi, arabiaksi sekä darin tai somalin kielellä. Ilmoituksia kerätään 22.10. asti sivulla www.uskot-resa.fi/viharikosraportointi.

Lisätietoja:

Inka Nokso-Koivisto
toiminnanjohtaja, USKOT-foorumi
inka.nokso-koivisto(at)uskot.fi
050-5822301

THE PROJECT AGAINST HATE IS SUPPORTED BY THE RIGHTS, EQUALITY AND CITIZENSHIP (REC) PROGRAMME OF THE EUROPEAN UNION.

2019-03-08T15:04:02+02:00