/, Uutiset/USKOT-foorumi tuomitsee Uuden-Seelannin järkyttävän moskeijaiskun

USKOT-foorumi tuomitsee Uuden-Seelannin järkyttävän moskeijaiskun

Uskontojen yhteistyöjärjestö USKOT-foorumi ry ilmaisee järkytyksensä Uuden-Seelannin Christchurchin kahdessa moskeijassa tänään 15.3.2019 tehdystä iskusta ja esittää osanottonsa uhreille ja heidän omaisilleen.

”Tämä on taas äärimmäisen huolestuttava merkki maailmanlaajuisesti lisääntyneistä väkivaltaisista terrori-iskuista uskonnollisiin pyhättöihin. Vaikka olemme välttyneet näin vakavilta iskuilta, on myös Suomessa moskeijoita vandalisoitu. Oulun moskeija on kohdannut ilkivaltaa useaan otteeseen, ja viimeksi eilen shiialaisyhteisön moskeijaa Helsingissä tuhrittiin. Myös Nurmijärven buddhalainen temppeli on kärsinyt ilkivaltaa, samoin kuin Helsingin juutalaisyhteisö”, toteaa USKOT-foorumin hallituksen varapuheenjohtaja Pia Jardi.

USKOT-foorumi pyrkii yhteiskuntarauhan vahvistamiseen uskontojen välisen yhteistyön avulla, ja Foorumin puheenjohtaja Yaron Nadbornik sekä varapuheenjohtajat piispa Kaisamari Hintikka ja Pia Jardi jakavat näkemyksen siitä, että vihatekojen ennalta ehkäiseminen on paitsi kaikkien uskontojen edustajien yhteinen asia myös elintärkeä yhteiskunnallinen kysymys.

USKOT-foorumi julkaisi maaliskuun alussa raportin Suomessa viimeisen viiden vuoden aikana tapahtuneista viharikoksista. Siinä selvitettiin viharikosten uhrien kokemuksia ja heidän kokemaansa avuntarvetta. Raportti tehtiin yhteistyössä Rikosuhripäivystyksen kanssa, ja se on ensimmäinen uhrien kokemuksiin perustuva, kattavasti erilaisia viharikoksia tarkasteleva järjestöjen raportti Suomessa.

”Vihaa ja rasismia voidaan torjua paitsi tuottamalla ja levittämällä tietoa ja tietoisuutta asiasta myös vaikuttamalla ihmisten asenteisiin. On tärkeää tuomita kaikenlainen syrjivä tai yksittäistä ihmisryhmää leimaava toiminta ja vihapuhe”, toteaa USKOT-foorumin toiminnanjohtaja Inka Nokso-Koivisto.

2019-03-18T13:08:09+02:00