/, Uutiset/USKOT-foorumi antoi lausunnon vihapuheesta ja teurastuksesta

USKOT-foorumi antoi lausunnon vihapuheesta ja teurastuksesta

USKOT-foorumi on antanut ulkoministeriölle lausunnon ja ollut osallisena ETNO.n (Etnisten suhteiden neuvottelukunnan) laatimaan lausuntoon laadittaessa Suomen seitsemättä määräaikaisraporttia YK:n kansalaisoikeuksia ja poliittisia oikeuksia koskevaan kansainväliseen yleissopimukseen.

USKOT-foorumi kiinnittää huomiota siihen, että sopimusrikkomusten välttämiseksi ihmisoikeusvelvoitteet tulisi huomioida jo säädösvalmistelussa; so. säädökset tulee kirjoittaa lainvalmisteluvaiheessa sellaisiksi, ettei ristiriitaa kansallisen lain ja ihmisoikeusvelvoitteen kesken synny.

Teurastusta koskeva mahdollinen kielto olisi ristiriidassa Suomen perustuslain 11 §:n kanssa, jonka mukaan jokaisella on uskonnon ja omantunnon vapaus. Kielto olisi ristiriidassa Euroopan ihmisoikeussopimuksen kanssa. UM 20.9.2019

Etnisten suhteiden neuvottelukunnan lausunnossa USKOT kysyy, onko viranomaisilla riittävät valmiudet tunnistaa antisemistismiä ja voisiko prosesseja antisemitististä toimintaa vastaan nopeuttaa. Suomen valtio ei ole nimittänyt kansallista antisemitismin torjumisesta vastaavaa koordinaattoria eikä Suomeen ei ole perustettu antisemitismiä torjuvia parlamentaarisia ryhmiä, joka vahvistaisi toiminnan koko poliittisella kentällä. ETNO.lle lausunto

2020-01-17T09:09:29+02:00