/, Uutiset/Helsingin synagoga kukitettiin solidaarisuuden merkiksi

Helsingin synagoga kukitettiin solidaarisuuden merkiksi

Helsingin ortodoksisen seurakunnan nuoret aikuiset järjestivät maanantaina 18.11.2019 Helsingin juutalaisen seurakunnan synagogan aidan kukituksen. Kukitus oli solidaarisuuden osoitus hiljattain jälleen häirinnän kohteeksi joutuneelle juutalaiselle yhteisölle.

Synagogalle ja Helsingin kaduille oli liimattu juutalaisvihamielisiä tarroja kristalliyön eli vuoden 1938 natsi-Saksan juutalaisvastaisten hyökkäysten sarjan vuosipäivänä, 9.-10. marraskuuta. Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta tai liity ainoastaan kristalliyöhön, vaan tarroja ilmestyy katukuvaan tasaisin väliajoin.

Kymmeniä ihmisiä monesta eri uskontokunnasta osallistui nuorten järjestämään kukitukseen. Yhteinen viesti oli selkeä: minkäänlaista häirintää ja vihapuhetta ei tule hyväksyä. Myös ulkoministeri Pekka Haavisto sekä ainakin Israelin, Saksan, Itävallan ja Unkarin suurlähettiläät olivat mukana tapahtumassa.

Kukituksen jälkeen kuulluissa puheenvuoroissa kiteytyi arkisten tekojen ja toistemme kohtaamisen tärkeys vihapuheen vastaisessa työssä. USKOT-foorumin puheenjohtaja Yaron Nadbornik kiteytti tunnelman puheessaan: ”Tarrat laittoi yksi mies, mutta en jaksa edes laskea, kuinka monta ihmistä on tuonut kukkia. Maailmassa on paljon enemmän hyvää kuin huonoa.”

Pimeässä marraskuun illassa synagogan aitaa koristaneet kukat olivat kaunis symboli juuri tästä.

2020-03-13T08:30:48+02:00